Slider

Salama McQueen -kakku

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

 Palataan nyt hetkeksi vielä joulukuussa järjestettyihin lasten syntymäpäiviin kakkujen muodossa. Ajattelin jakaa teille kakkujen reseptit. Saan samalla jakaa muutaman vinkin kakkujen kanssa, joita mä oon oppinut ja kokenut parhaaksi. Mutta huom. en todellakaan ole mikään ammattilainen vaan oon vasta nyt lasten synnyttyä alkanut enemmän haastamaan itseäni ja tekemään itse kakkuja. Leipomisesta oon tykännyt pitkään ja haluan oppia tekemään erilaisia kakkuja. Mun piti aluksi jakaa molempien kakkujen ohjeet heti tähän, mutta postauksesta tulisi niin pitkä, joten saatte toisen kakun reseptin myöhemmin. Joten pahoittelut jo etukäteen pitkästä postauksesta.

Salama McQueen kakku
Kakussa oli tavallinen neljän munan kakkupohja tehty 20cm halkaisijaltaan ja 10cm korkeaan kakkuvuokaan. Välissä oli mansikkamousse. Päällä voikreemi, jonka päällä punainen sokerimassa.

Kakkupohja

4 kananmunaa
3 dl sokeria
1,5 dl vettä
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

1. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi
2. Lisää jauhot, leivinjauhe ja vesi ja vatkaa vielä hetki
3. Lisää taikina kakkuvuokaan
4. Paista n. 50 min 175 asteessa.
(kokeile aina tikulla onko sisältä jo kypsä)

Kostutus sokerivedellä

Mansikkamousse

Ohje alunperin täältä. Ohjeesta tulee aika reilusti, enkä itse käyttänyt kaikkea kakkuun)

500g mansikoita
6 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
n. 1 ½ dl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
5 liivatelehteä
½ dl vettä/mehua

1. Vatkaa kerma.
2. Lisää liivatteet kylmään veteen likoamaan.
3. Soseuta mansikat. (Itse käytin pakaste mansikoita niin sulatin ne ensin mikrossa.)
4. Notkista tuorejuusto eli sekoita sitä kulhossa sen verran, että siitä tulee "notkeampaa". Lisää tomusokeri ja vaniljasokeri.
5. Lisää vesi kattilaan ja sulata liivatelehdet siellä. Anna hetken jäähtyä ja lisää ohuena nauhana mansikkasoseen joukkoon koko ajan sekoittaen.
6. Sekoita tuorejuustoseokseen mansikkasose ja lopuksi nostele kerma joukkoon.
7. Ennen levittämistä, annoin täytteen jähmettyä jonkin aikaa jääkaapissa.

Voikreemi

125g voita
1 tl vaniljasokeria
250g (n.4 dl) tomusokeria
1 rkl vettä

1. Pehmennä voita ihan vähän mikrossa (älä sulata!) ja vatkaa sähkövatkaimella notkeaksi
2. Lisää vaniljasokeri
3. Lisää tomusokeri vähitellen samalla vatkaten
4. Lisää vesi ja vatkaa vielä. Jos kreemi tuntuu liian paksulta ja sitä on vaikea levittää kakun päälle, niin lisää vielä vähän vettä tai kreemiä voi myös lämmittää vähän mikrossa.

Kakun kokoaminen

1. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan.
2. Kokoa kakku irtopohjavuokaan joten laita irtopohjavuokaan ristikkäin pari elmukelmua, niin että se peittää sisäpuolelta reunat. Kokoan itse kakun aina niin, että periaatteessa kakun pohja tulee päällimmäiseksi, koska se on tasainen. Kun kakkupohjan paistaa uunissa, päällinen on yleensä epätasainen, niin siitä leikkaan ylimääräisiä pois, että saan sen tasaisemmaksi, mutta siitä tulee kakun pohja ei ikinä päällinen.

3. Kostuta päällimmäinen osa kakkupohjasta molemmilta puolilta, mutta varo kostuttamasta liikaa! Sen ei tarvitse olla älyttömän märkä, koska se "vettyy" jääkaapissa. Lisää irtopohjavuoan alimmaiseksi kelmun päälle.
4. Lisää moussea reilusti
5. Kostuta keskimmäinen osa kakkupohjasta molemmilta puolilta ja lisää irtopohjavuokaan moussen päälle.
6. Lisää toinen moussekerros.
7. Kostuta myös päällimmäinen kerros.

8. Käännä irtopohjavuoassa ollut elmukelmu kakun päälle ja lisää tarvittaessa lisää kelmua ja laita jääkaappiin hyytymään yön yli.
9. Kun alat koristella kakkua, kumoa kakku lautaselle niin, että sen päällinen tulee kohti lautasta, niin kakun saa purettua hyvin. Eli ota kelmut pois päältä, kumoa kakku lautaselle, irroita irtopohjavuoan reunat ja nosta vuoan pohja sekä loput kelmut pois päältä.



10. Lisää voikreemiä ohut kerros kakun päälle sekä sivuille. Se estää sokerimassaa keräämästä kosteutta.
11. Kauli sokerimassa ympyräksi. Halkaisijaltaan se taisi olla vähän yli 40cm, Itsellä oli yhteensä 750g sokerimassaa eli kolme 250g pakettia. Sokerimassan tulisi olla suht tasainen joka puolelta, eikä kovin paksu, mutta tarpeeksi paksu, että sen pystyy nostamaan kakun päälle. Sokerimassaan voi lisätä ihan vähän tomusokeria, jotta sitä on helpompi käsitellä, eikä se jää kiinni, mutta sitäkään ei saa liikaa laittaa tai se alkaa halkeilla!
12. Haastavin vaihe eli sokerimassan nostaminen kakun päälle. Itse olen kokenut parhaaksi tavaksi heti nostamisen jälkeen leikata hyvin äkkiä ylimääräiset sokerimassat pois, sillä ne painaa ja saattaa rikkoa sokerimassan pinnan. En aluksi tätä muistanut, niin ensimmäinen satsi meni pilalle ja revin sen pois kakun päältä.

13. Siisti kakun pinta ja sivele sokerimassa tasaisesti kakun päälle. Koristele haluamasi mukaan.

Mulla loppui aika aamusta, kun kakkuja tein joten kakku jäi vähän paljaaksi. Olin suunnitellut tekeväni vielä autot -tyyliin heidän logonsa kakun kylkeen, johon olisin kirjoittanut poikamme nimen, mutta siihen ei riittänyt aika. Huom! Kakku on sitten korkea joten vaikka normaalisti 4 munan kakusta syö n. 20 henkeä, niin tästä varmasti syö enemmän, koska vieraat eivät ota niin paksua palaa.



2 kommenttia:

  1. Vau mikä kakku! Ihana löytää blogi josta löytyy laadukas resepti, jään ehdottomasti seuraamaan :)

    hannamaarit.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon sulle kommentistasi! :) Ja tervetuloa seurailemaan! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan