Slider

Kirpputorilöytöjä vol.8

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

  Pitkästä aikaa olisi vuorossa parhaimpien kirpputorilöytöjen esittelyä. Oon aika ahkerasti lähiaikoina käynyt kirppiksillä ja sitä kautta myös löytänytkin paljon juttuja. Nyt, kun raskaus on loppusuoralla, niin oon vähän uskaltanut ostaa jopa itselleni vaatteita. Todella paljon löytyy lapsille leluja ja pääsääntöisesti ostankin omalle lapselleni kaikki lelut käytettynä. Kirpputorit kun eivät nykypäivänä ole enää sellaisia, että sinne viedään ne kaikista huonokuntoisimmat jutut vaan löytyy myös uudenveroisia ja jopa ihan uusiakin vaatteita ja leluja.
  Mun blogi tosiaan koki muodonmuutoksen, sillä säästin omaa aikaa sekä hermoja ja ostin blogille ulkoasun. Edellinen oli ollut jo melkein pari vuotta, jonka olin tehnyt itse ja välillä sitä muokkaillut.  Ulkoasun muokkailu on oikeasti ihan hirveää puuhaa jos sitä ei osaa. Joten tää oli vaan niin paljon parempi ratkaisu. Vaikka tämä ulkoasu onkin ostettu, niin pystyn tätä jonkin verran muokkaamaan ja oonkin tätä vähän muokkaillut ja koko ajan muokkailen lisää. Pitäisi uusi bannerikin tehdä jossain vaiheessa, kunhan saisin jonkun hyvän kuvan tai edes idean uudelle bannerille. Jos joku juttu ei toimi tai esimerkiksi kännykällä katsoessa nää sivut ei toimi, niin laittakaa kommenttia! Mutta nyt siihen postaukseen!

  Nämä kaksi H&M:n paitaa löysin Ykkösbasaari kirppikseltä. Ylimmästä tykkäsin sen piristävän kuvioinnin vuoksi. Tosin saman kuvioinnin vuoksi Timo kysy ensimmäisenä "onks tää joku sun kotipaita". Ilmeisesti oli vähän liiankin erikoinen kuviointi verrattuna mun normaaliin pukeutumiseen. Haha. Maksoin siitä vain yhden euron. Alempaa crop-hupparia olen katsonut kaupassakin, sillä mulla on paljon korkeavyötäröisiä alaosia. joiden kanssa tällaiset lyhyemmät paidat sopii hyvin. Tästä hupparista maksoin 3€.


  Tässä on tämä Object -merkkinen pitkä collegepaita, josta mainitsin mun edellisessä my day -postauksessa. Tätä tuskin on käytetty paria kertaa enempää ja ovh on varmasti jotain viidenkympin tienoilla. Maksoin tästä 18€ ja tätä tosiaan mietin pitkään, sillä en koskaan ole ostanut kirppikseltä vaatteita noin kalliilla hinnalla. Toivon vaan, että tää näyttää hyvältä mun päällä myös ilman tätä raskausmahaa.
  Löysin myös hyväkuntoisen H&m:n talvihaalarin meidän pojalle kuudella eurolla. Ainoa ongelma oli, että toisesta lahkeesta puuttuu kuminauhalenksu, jonka saa laitettua kengän alle pitämään lahjetta paikoilla, mutta sinne saa kyllä ostettua uuden joten nou hätä.








  Paremmaksi talvitakiksi ja niin sanotuksi "kauppatakiksi" löysin pojalle H&m:n mallistoa olevan mustan vähän vahapintaisen toppatakin. Tätä oli muuten haastava kuvata värin ja sen vahapinnan vuoksi, mutta menkööt tällainen vähän huonompi kuva. Takista maksoin 10€.
  Oon tainnut mainitakin, että nykyään löytyy tollaselle melkein parivuotiaalle pojalle tosi huonosti hyväkuntoisia vaatteita kirppikseltä. Löysin kuitenkin H&m:n batmanpaidan kolmella eurolla.

  Oon aktiivisesti kiertänyt kirpputoreja jo monta vuotta, enkä muista oonko edes koskaan törmännyt siellä rattikelkkoihin. Voi olla, että joskus on ollut myynnissä, muttei ole ollut tarvetta, niin en ole kiinnittänyt huomiota. Stigan rattikelkoista saa tosiaan uutena maksaa 50-100€ ja mä maksoin tästä vain 10€. Ykkösbasaari -kirppiksellä on tapana laittaa heidän Instagramtilille ja Facebook -sivuille kuvia juuri sillä hetkellä myynnissä olevista tuotteista ja bongasin tämän rattikelkan instakuvasta. Kuvan lisäämisestä tosin oli jo pari tuntia, kun sen näin, niin ajattelin, että se on varmaan jo mennyt. Kurvasin kuitenkin kattomaan ja siellä se edelleen oli. Poikahan tykkäs tästä älyttömästi!





  Ostan kirpputoreilta myös paljon sisustusjuttuja kotiin. Löysin tällaisia vanhan näköisiä puulaatikoita kaksi kappaletta ja ajattelin näiden olevan hyviä keittiöön eri juttujen säilytykseen. Maksoin näistä 3€/kpl.
  Tykkään hirveästi erilaisista laatikoista, joissa on tekstejä ja mulla olikin samaa sarjaa oleva lasikantinen laatikko, jossa lukee "rakkaat". Nyt sain samanlaisen sille kaveriksi viidellä eurolla. Laatikko on luultavasti ostettu alunperin Halpahallista. 
  Tämä alimman kuvan valokuvakehys oli todellinen aarre, sillä mulla on samaa sarjaa olevia erillisiä valokuvakehyksiä ennestään, jotka sopii ihanasti ton meidän lautatapetin kanssa. Itse asiassa oonkin yrittänyt etsiä niitä lisää, mutta tuloksetta. Nyt löysinkin sitten kaksi kappaletta kolmelle valokuvalle olevia kehyksiä. Toinen oli sitä paitsi vielä paketissa ja siitä huomasin, että nämä on joskus ostettu Seinäjoella sijaitsevasta Sopuraha -marketista. Olin kyllä niin iloinen näistä, että maksoin kehyksistä 6€/kpl, vaikka se vähän kirpaisikin.

Mitä mieltä ootte löydöistä?

14 kommenttia:

  1. Tosi kivoja juttuja oot taas löytänyt! Näitä on aina niin mukava lukee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kiva kuulla, että tällaiset postaukset miellyttää! :)

      Poista
  2. Kivoja löytöjä oot tehnyt! Varsinkin tuo Objektin paita on ihana ja tuo Stiga jo pelkästään hintansa puolesta huippulöytö! Itse tykkään myös kierrellä kirppiksiä. Nyt vauvan synnyttyä se on vaan jäänyt vähemmälle. Myytävääkin olisi kertynyt taas niin paljon, että täytyy kyllä lähiaikoina varata kirppispöytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi! :) Joo toi Stiga oli kyllä tosi huippulöytö! :) Kirpputorit on kyllä parhautta ja toivottavasti jossain vaiheessa löytäisit taas enemmän aikaa kirppistelyyn. :) Joo sama, itsekin pitäis taas varata kirppispöytä, kun tuota tavaraa alkaa kertyä, varsinkin pieneks menneitä lastenvaatteita. :D

      Poista
  3. Kivoja löytöjä oot tehnyt! Mulla on muuten myös tollainen 8-paita, jossain vaiheessa se oli ihan mun lempparipaita :-D Ja muuten tosi kiva tää uus ulkoasu :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Aijaa, se on kyllä tosi kivan näkönen! :D Kiitti, aluks se oli ihan valkonen, mut lisäsin siihen ripauksen beigeä, niin nyt alkaa taas näyttää enemmän omalta. :)

      Poista
  4. Jos päätät joskus tuosta pitkästä hupparista luopua niin viestittele mulle ekana! :D Aivan ihana ja sun tyylinen, varmasti sopii sulle hyvin ilman masuakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä otan sit suhun yhteyttä jos se ei synnytyksen jälkeen tunnukaan omalta. :D Heh, se kyllä on ihana! :)

      Poista
  5. Aina tämmösiä kirppislöytöpostauksia lukiessa ja etenkin, kun säkin olit tosi kivoja löytöjä tehnyt, alkaa aina miettiin, et miks ite käy niin harvoin kirppiksillä... Mutta joo tosiaan piristävää nähdä, että oot tehnyt myös tosi kauniita sisustuslöytöjä, sillä mulla olis tällä hetkellä käynnissä projekti kämpän sisustamisen suhteen ja vielä opiskelijabudjetilla, joten täytyypä alkaa tsekkaileen kirppareitakin sen toivossa, että ei tarvis aina kaikesta ihan maltaita maksaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tällaiset postaukset toimii tietynlaisena inspiraation lähteenä, että alkaa tehdä mieli mennä kirppikselle. :) Kirppiksiltä mä oon ainakin löytänyt tosi hyviä sisustuslöytöjä joten ehdottomasti kannattaa käydä tsekkaamassa jos sattuis löytymään jotain mieleistä, jolla piristää kotia! :)

      Poista
  6. Oi miten mahtavat löydöt!<3 :)

    http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna ja ihana nähdä kun kommentoit niin ahkerasti mun blogiin! Piristät kyllä aina mun päivää, kiitos! :')

      Poista
  7. Sä teet aina niin kivoja löytöjä!! :) Harmi kun itse ei kerkeä usein käydä kirppareilla. Parhaan hyödyn siitä varmaan saisi kun kävisi useamman kerran kuussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Voi että, toivottavasti jossain vaiheessa säkin kerkeäisit käymään useammin! :) Itse käyn suurin piirtein kerran viikossa ja se on totta, että löytää paljon enemmän, kun käy aktiivisesti, vaikka toki harvemminkin käymällä löytää totta kai juttuja! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan