Slider

"Minne ikinä mä meen, nostan katseen ja uskon uudelleen."

lauantai 13. kesäkuuta 2015





Hei! Oon vähä herkutellu jäätelöillä, kun Citymarketissa oli tarjouksessa yhdet meidän lempparijäätelöistä. Mut oikeesti oon kyllä semmonen herkkurotta, ettei meillä voi olla kaapissa mitään herkkuja tai syödään ne heti. Onko täällä muitakin vai oonko ainoo? :D Tein H&m:lle tilauksen ja sieltä tuli muun muassa pojalle takki loppukesälle ja syksylle sekä hellehattu nyt kesäksi. Poika kasvaa kovaa vauhtia ja hänellä olikin jo puolen vuoden neuvola.♥ Lisäks oon tässä jännittänyt ystävien puolesta, kun heillä on/oli lasketut ajat tässä kesäkuussa. Toinen sai vauvan jo, mutta toista saa vielä jännittää. Ihanaa, että on ystäväpiirissä myös mammakavereita ja löytyy meidänkin pojalle sitten kavereita läheltä.

Fitnesspäiväkirjat on kyllä mun yks lemppariohjelmista, vaikka en mitään fitnesstä harrastakaan itse. Muita sarjaan hurahtaneita? Kai mua kiinnostaa seurata toisten elämää, saada motivaatiota ja inspiraatiota omaan elämään. Sitähän tää blogien seuraaminenkin on. Tykkäsin mä Iholla-ohjelmastakin. Se on sitä oikeaa elämää eikä mitään saippuasarjaa. Täytyy kyllä myöntää, että Fitnesspäiväkirjat toimi kyllä hyvänä motivaationa omalle liikunnalle ja hyvinvoinnille. :)

Tässä tämän hetken huippu biisi, joka julkaistiin pari päivää sitten. Mikaveli ja Jippu onkin esiintymässä tuossa heinäkuussa Seinäjoki areenalla meidän seurakunnan Keskellä elämää -tapahtumassa. Sinne yritän ainakin itse päästä.

"Minne ikinä mä meen, nostan katseen ja uskon uudelleen.
Ja mitä ikinä mä teen, teen sen täysil ja suurel sydämel."

"Vaik välil mä mokaan, niin uudelleen meen.
Kaatunu useemmin seitsemän kertaa,
en omaa juoksua muihin mä vertaa."

6 kommenttia:

  1. Itsekin katson Fitnesspäiväkirjoja ja oon ihan hurahtanu siihen ♥ Ihan tosi hyvä motivaattori!

    VastaaPoista
  2. Moikka! Sulle olis tarjolla haastetta blogissani. :)

    http://satumaaritanneli.blogspot.fi/2015/06/liebster-awards.html

    VastaaPoista
  3. Mä tykkäsin kans seurata Fitnesspäiväkirjaa. Harmi kun loppui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niinpä! Oli kyl tosi hyvä ohjelma! Mut jäin sitten seuraamaan mm. Venlan ja Eevin blogeja. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan