Slider

Paljon kehuttu kirppislöytö

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

  Jonkin verran aina toivotaan lapsista postauksia ja niin kuin jo viime vuoden puolella mainitsinkin, niin lapsiin liittyviä postauksia tulee tulevaisuudessa olemaan enemmän blogissani. Toki emme mieheni kanssa halua näyttää lasten kasvoja tunnistettavasti, mutta onnistuu se bloggaus ilman kasvojakin. Se on siis yksi uudistus tälle vuodelle.
  Halusin teille tulla jakamaan meidän pojan talviasun tai niin sanotun kauppa-asun. Eli puen nämä vaatteet hänelle päälle, kun mennään esimerkiksi kauppaan, kylään tai ylipäätänsä autolla jonnekin, eikä tarvi haalaria laittaa päälle. Löydän paljon itsellenikin vaatteita kirpputorilta, mutta lapsille hankin lähes kaiken käytettynä mikäli vain mahdollista. Kuvissa näkyvä pojan asu on siis kokonaan hankittu kirpputorilta.
  Erityisesti pojan kettutakki on saanut paljon kehuja tuntemattomilta kaupassa ollessamme ja kerran apteekin myyjäkin kehui pojan takkia. Myönnän, että tuo on kyllä aivan ihana! Se on Name it -merkkinen ja oli tosi hyvässä kunnossa. Maksoin siitä 10€. Pipo, housut ja kengät ovatkin sitten H&m:n mallistoa, mutta kirpputorilta nekin hankittu.
  Yritän katsella eri kausivaatteita jo etukäteen, mutta välillä meinaa tulla kiire niin kuin viime vuoden lopussa meidän pojan toppavaatteiden kanssa. Kun niitä etsii kirpputoreilta, niin se ei toimi ihan niin, että kävelet vaan kirpputorille ja "noniin, ostan tuon". Varmaa ei ole, että löytyykö edes mitään, onko se oikean kokoinen tai ehjä tai onko se liian kallis tai edes mieleinen. Oon nimittäin aika tarkka myös siitä mitä sieltä kirpputorilta ostan. Mutta toisaalta sehän siinä jännää onkin, kun ei koskaan tiedä mitä kirppikseltä löytää. Vaikka ravaankin paljon kirpputoreilla, niin kyllä siinä myös säästää paljon! Varsinkin, kun esimerkiksi tämä kyseinen kettutakki ei välttämättä mene kuin tämän yhden talven. Sitten laitan takin itse myyntiin kirpputorille ja saan siitä rahaa.


Kiinnostaako teitä lapsiin tai lapsiperheisiin liittyvät postaukset vai onko ehdoton ei?

8 kommenttia:

  1. Hyvä kirppislöytö :) Itseäni kiinnostaa juurikin lapsiperhejutut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä! :) Kiva kuulla, niitä siis tulossa lisää! :)

      Poista
  2. Aivan ihana takki ja ehdottomasti lisää tälkaisia postauksia ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookki!♥ Mukava kuulla, että oli tykätty postaus. :)

      Poista
  3. Kivan näköinen takki kyllä :) Mäkin lukisin mielelläni enemmän tämän tyylisiä postauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! :) Kiva kuulla ja tämän tyylisiä onkin tulossa ja muita lapsiin liittyviä! :)

      Poista
  4. Söpö takki kyllä! Itsekin kun nyt olen raskaana, niin olen yllättävän paljon kirpparilta vauvan vaatteita ostanut. En itselle oikein osaa sieltä ostaa ja ajattelin, että löydänköhän mieluisia ja hyväkuntoisia vaatteita vauvalle, mutta hyvinhän niitä on löytynyt :) Ostin jo valmiiks esim. himoitsemani Mini Rodinin pico haalarin! En raaskisi vauvan haalarista ikinä satasta maksaa, mutta tän kohdalla tein hyvän löydän, niin raaskii niitä merkkivaatteitakin ostaa. Tosin välillä ärsyttää, kun ihmiset pyytää sikana jostain, sen takia on merkkiä, vaikka vaate on tahrainen ja kulunut muuten, niin pitää osata olla tarkkana... :/ :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookin! :) Onpa kiva kuulla, että oot tulevalle vauvalle löytänyt! :) Joo en mäkään vauvan haalarista mitään satasta maksais, mutta välillä tekee tosi hyviä löytöjä et saa merkkivaatteitakin paljon halvemmalla! :) Saa tosiaan olla tarkkana! Välillä tulee tosiaan rikkinäisiä ja likaisia vaatteita, joista pyydetään ihan älyttömiä hintoja. :D Justiin esim. Pomp de luxin vaatteita saattaa olla tosi nuhjuisia ja silti pyydetään 10€! En ymmärrä kyllä. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan