Slider

10 + 1 tavoitetta vuodelle 2018

perjantai 12. tammikuuta 2018

  Mä en tykkää tehdä mitään uuden vuoden lupauksia, mutta muutaman tavoitteen voisin listata. Vaikka oikeastihan sitä pitäisi olla itselleen niin armollinen, että voisi joka päivä aloittaa niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Silti uuden vuoden vaihtumisessa on sitä jotain ja ainakin se, että voi konkreettisesti jättää vanhan taakseen ja yrittää tehdä ensi vuodesta parempi. Elämä ei luonnollisestikaan mene suunnitelmien mukaan ja matkan varrelle saattaa tulla ilon lisäksi surua, vaikeuksia ja menetyksiäkin, mutta itse ajattelen, ettei mikään asia tapahdu sattumalta vaan kaikella on tarkoitus; joko olla meille siunauksena tai sitten opetuksena. Itse en ainakaan voi kieltää sitä, etteikö vaikeat asiat ois kasvattanut mua henkisesti. On kuitenkin monia asioita, joihin itse voi vaikuttaa - ja siksi tämä postaus. Tässä siis mun tavoitteita tälle vuodelle. Nämä postauksen kuvat on muuten otettu joulupäivän aamuna. Oli ihana auringonnousu.♥
1. Pyri puhumaan aina hyvää toisista. Sen sijaan, että arvostelisi toista sen mukaan, että hän tekee jonkin asian erilailla, niin keskity mielummin puhumaan toisesta hyvää ja rohkaisemaan muita. Erilailla tekeminen tai eri mieltä oleminen ei tarkoita, että kumpikaan olisi väärässä.

2. Älä jää negatiivisuuden kierteeseen. Oon aika hyvä siinä, että yritän tuoda asiat positiivisuuden kautta ja kääntämään negatiivisetkin asiat positiiviseksi. Mutta monesti jos liikaa miettii asian negatiivisia puolia, niin jään niihin vellomaan ja alan nähdä asiat liiankin negatiivisena. Ikäviä asioita tapahtuu ja totta kai saa olla surullinen, mutta asiat pitää pyrkiä hyväksymään ja yrittää nähdä edes se pieni toivon pilkahdus asiassa.

3. Tee enemmän reissuja. Havaihduin siihen, että oon viime vuonna aika paljon ollut kotona. Enemmän olisi voinut käydä erilaisissa tapahtumissa, keikoilla tai muuten ihmisten ilmoilla. Toki viime vuosi oli aika raskas pienen vauvan takia.

4. Tee jotain mitä et ole ikinä ennen tehnyt. Vain taivas on rajana.
5. Herkuttele vähemmän ja liiku enemmän. Mä oon niin hyvä keksimään tekosyitä, ettei tarttis liikkua, mutta nyt asialle täytyy oikeasti tehdä jotain. Synnytyksen jälkeen oon vaan tosi huonossa kunnossa eli tarkoitus on pudottaa vähän painoa ja treenata lihaksia. Oon ollut myös syömättä herkkuja kaks viikkoa ja se on mulle paljon se! En tiedä kauan oon kokonaan syömättä, mutta tarkoitus olisi opetella nauttimaan herkuista kohtuudella. Tosi paljon oon syönyt vain tavan vuoksi.

6. Panosta blogiin enemmän. Nyt musta tuntuu ainakin, että postauksia on vaikka kuinka paljon luonnoksissa, että oon tehnytkin nyt lähiaikoina 3 postausta viikkoon, vaikka normaalisti yritän 2 postausta julkaista viikossa. Sitten tietenkin mua innostaa bloggaamaan uudistukset kuten lapsiperhe -näkökulman tuominen blogiin ja muutenkin oon kyllä innoissani! Kunhan sais pidettyä tän tahdin, ettei käy ku viime vuonna. Esim. heinäkuussa tein vaan yhden postauksen. Toki mennään tilanteen mukaan, enkä halua tästä bloggaamisesta ottaa stressiä.
7. Vietä enemmän aikaa ystävien kanssa. Tais olla viime vuonnakin tavoitteena, mutta kaiken tän lapsiperhearjen keskellä se helposti jää. Joten ystävät, laittakaapa tekin viestiä ja yritän itsekin laittaa.♥

8. Ota enemmän aikaa itsellesi, oikeasti. Näin äitinä se ei aina ole helppoa, mutta se kannattaa. Mä oon sellainen, että ajattelen aina muita ja itseni jätän viimeiseksi. Se tulee selkärangasta joten siksi on niin vaikea olla itsekäs ja ajatella sitä, että mä voin olla kotoa poissa ja tehdä jotain omaa. Mutta oonkin suunnitellut tälle vuodelle ainakin pari sellaista reissua, että menisin ilman lapsia.

9. Remontoi lastenhuone. Viime vuonna tavoitteena oli terassin remontointi ja tänä vuonna sit ois tuon lastenhuoneen vuoro.

10. Panosta parisuhteeseen. Pitkässä parisuhteessa on erilaisia vaiheita ja ei aina mene niin hyvin. Koko viime vuosi oli kuitenkin parisuhteen kannalta hyvää aikaa. Koen, että meidän parisuhde voi tosi hyvin ja näin 11 vuoden jälkeen rakastun aviomieheeni vaan uudestaan ja uudestaan. Me ollaan hyvä tiimi.♥ Toivottavasti myös tämä vuosi voisi olla yhtä onnellista aikaa joten siihen täytyy panostaa, ettei ala pitää suhdetta itsestäänselvyytenä.

+ Ja ennen kaikkea: Ole itsellesi armollinen. Nauti elämästä, nauti jokaisesta hetkestä ja ole läsnä. Itke, kun itkettää ja naura, kun naurattaa. Tervetuloa vuosi 2018!



Onko teillä uuden vuoden tavoitteita? Jos teillä on samankaltaisia postauksia, linkatkaa vaikka tähän, niin käyn katsomassa! :)

ps. Vielä tänään on viimeinen päivä osallistua tähän arvontaan, mikäli et ole vielä osallistunut! :)

4 kommenttia:

  1. Hyviä tavoitteita oot asettanut itelles! :) Mulla on tavoitteena syödä tänä vuonna viime vuotta terveellisemmin, koska viime vuonna ruokavalio oli kyllä niin herkku painotteista.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo itsellä vähän sama! :D Saa nyt nähdä, saanko näitä tavoitteita saavutettua. :D

      Poista
  2. Ihanat tavoitteet! Tuo positiivisuuteen keskittyminen antaa valtavasti voimia, samoin uusien asioiden testailu ja ajan viettäminen rakkaimpien ihmisten ja harrastusten parissa. Sulle on varmasti tulossa ihana vuosi! ❤️

    Tässä vielä mun tavoitepostaus tällä vuodelle, kun pyysit linkittämään: https://dreamerachiever.com/2018/01/01/new-years-resolutions-2018/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja toivottavasti tulee!♥ Nuo on kyllä tärkeitä. :)

      Kiitos linkistä, käyn katsomassa! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan