Slider

Syksyn ensimmäiset asukuvat

perjantai 15. syyskuuta 2017


  Hei! Tulin kirjottamaan tämän hetken fiiliksiä tänne blogin puolelle ja samalla julkaisemaan syksyn ensimmäiset asukuvat. Syksyn tullessa kaivan erilaiset nilkkurit ja korkkarit esille. Nämä nilkkurit, jotka kuvissa ovat, löysin kirpputorilta muutamalla hassulla eurolla. Ne oli kivat jalassa ja niillä saa mukavasti pituutta tällaselle alle 160 senttiselle. Paidan ostin kesällä Keskiseltä, koska toi oli niin kiva ja mun vaatekaapista puuttui tuollainen vähän siistimpi paita. Tykkään noista röyhelöistä paljon! Oon muuten pitkään etsinyt lompakkoa, mihin saisi sekä kännykän että kortit mahtumaan ja tilasin sitten Wish -sovelluksen kautta Kiinasta mustan lompakon. Tuolla sisällä on sellainen kuminauha, jonka alle saa puhelimen ja toisella puolella on sitten korttipaikat, kolikoille pieni vetoketjullinen tasku ja vielä pieni lokero seteleille. Tosi kätevä! Enkä maksanut kuin jotain kuusi euroa.


Mutta se tästä asusta! Piti mun tulla kirjottaa teille muutamia ajatuksia uudesta Vain elämää -ohjelman kaudesta tai no lähinnä tuosta Sannin versiosta Cheekin Timantit on ikuisia biisistä. Kun sen kuulin ja kuuntelin sanoja, niin alko itkettää. Jotenkin Sanni oli osannu tosi hyvin kirjottaa omia kokemuksia koulukiusaamisesta ja ulkopuolelle jättämisestä. Sit jäin miettii sitä, että esimerkiksi mua on haukuttu ensimmäisen kerran huoraksi, kun oon ollu 11-vuotias. Tällee aikuisena kun ajattelee, et 11-vuotiashan on vielä lapsi, eikä todellakaan tarttis edes miettiä mikä on huora. Tosin ajattelen, et sitä vaan käytetään paljon haukkumasanana ilman sen oikeaa merkitystä. Ei se silti oikein ole ja kyllä sekin jäljet jättää. Koulumaailma ei todellakaan ole helppo ja kauhistuttaa ajatellakaan millaista se on nykypäivänä, kun on whatsapp -sovellukset sun muut, joissa on niin helppo kiusata ja jättää ulkopuolelle ryhmistä.

"Äiti istuu mun sängyn laidalla,
kyyneleitä marimekon paidalla
se sanoo joskus mä oon paremmas paikas,
vaik nyt on myrskyy pitää pysyy vaan laivas"


Paita - Only, Veljekset Keskinen | Farkut - Gina tricot | Kengät - Kirpputori/H&m | Lompakko - Wish

Vaikka tuosta Sannin biisistä tulikin vähän vakavampia ajatuksia, niin tähän loppuun voisin todeta, että oon huomenna lähdössä Tampereelle tapaamaan muita bloggaajia, ja oon niin innoissani! Saan tutustua moneen uuteen varmasti ihanaan ihmiseen, joilla on sama intohimo kuin minulla - bloggaaminen. Ja toki kirjoittelen tästä sitten postausta.

Ihanaa viikonloppua teille!♥ Ja kertokaa vaik kommentteihin mitä mieltä ootte asusta? Ja mitä tv-sarjoja te ootte alkanu seuraamaan tai alatte seuraamaan nyt syksyllä? 

11 kommenttia:

  1. Ompas kiva toi paita! :) Sopii tosi kivasti mustien farkkujen kanssa! <3

    www.hennam.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Joo niin munki mielestä, huomasin tuon saman sovituskopissa, kun mulla oli nuo samat mustat farkut jalassa.:)

      Poista
  2. Aivan törkeen ihanat nuo kengät! Sopii niin hyvin tohon asuun ja sulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Ne oli kyllä hyvä löytö kirppikseltä! :)

      Poista
  3. Oi miten kiva paita<3 Näytät niin kauniille! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana paita, ja tuo paidan väri sopii todella hyvin sulle!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤ Tää olikin oikeastaan ensimmäinen tämän värinen paita, et täytyy vissiin ostaa lisääkin, itsekin nimittäin tykkäsin tästä väristä.:)

      Poista
  5. Ihana asu ja ihana sinä ♥ Muhunkin tuo Sannin versio tuosta biisistä iski heti ensimmäisellä kuuntelukerralla, vaikka mua ei ikinä huoraksi ole haukuttukaan. Yläasteella jouduin aina olemaan yksin, kun kukaan ei huolinut porukkaan mukaan ja se tuntuu näin jälkeenpäinkin tosi kurjalta :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia♥ Voi että, no on kyllä inhottavaa, mitä oot joutunu kokemaan. :( Tollaset asiat vaan jättää jäljen koko elämän ajaks. :/

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan