Mun aamurutiinit

  En ole koskaan tehnyt tällaista aamurutiini -postausta, koska oon jotenkin ajatellut, ettei mulla niinkään rutiineja ole. Kunnes tajusin, että onhan mulla joten tässäpä tämä.

  Täytyy se mainita ensimmäisenä, että mä niin rakastan olla kotona lasten kanssa ja sitä, että meidän aamut on aina hitaita! Monissa lapsiperheissä aamut alkaa aina tosi aikaisin ja se on oikein stereotypinen juttu, että hurrataan sitä jos saa nukkua edes seitsemään tai kahdeksaan. Meidän pojalla on aina ollut hyvät unenlahjat ja sen vuoksi parhaimmillaan saan nukkua yli yhdeksään, mutta normaalisti meidän aamut alkaa siinä 8-9 aikaan. Tyttäremme on pian kahden kuukauden ikäinen ja hänellä ei mitään rytmiä luonnollisesti ole. Joten en ole herätyskelloa tarvinnut reiluun kahteen vuoteen, paitsi niinä aamuina, kun on joku meno. Neuvola-ajat ym. pyrinkin ajoittamaan aina puoleen päivään tai iltapäivään, koska aamuajat ei vaan ole meidän juttu!



Mutta asiaan: ihan ensimmäisenä, kun aukaisen silmät, otan kännykän käteen ja katson kelloa. Jos lapsilla ei ole mitään hätää, niin ehdin rauhassa selaamaan some-kanavat ja uutiset läpi esimerkiksi samalla, kun imetän meidän neitiä.


 *Legginssit saatu blogin kautta
  Vähän riippuu vuoden ajasta kuinka kauan hillun yövaatteissa, mutta esimerkiksi näin talvisin mun on melkein pakko heti sängystä noustuani laittaa vaatteet päälle, koska mulla tulee niin herkästi kylmä. Kotona oon aina tosi rennoissa vaatteissa. Yleensä valitsen päälleni jotkut legginssit ja rennon, ison paidan. Kun oon saanut vaatteet päälle, niin lasten aamutoimet on etusijalla ja niissä meneekin jonkin aikaa.

  Mun aamuihin kuuluu tosi usein musiikin kuuntelu. Laitankin yleensä joko radion päälle tai kuuntelen Spotifysta mun soittolistoja bluetooth-kaiuttimen kautta. Radio on tällä hetkellä Suomipop -kanavalla ja se onkin ollut hetken aikaa mun yks lempparikanava.



  Mä oon lukenut, että hampaat pitäisi pestä ennen aamupalaa, mutta mua jotenkin oksettaa siinä vaiheessa joten pesen hampaat aina vasta aamupalan jälkeen. Muutenkaan en voi heti herättyäni syödä aamupalaa, koska mua oksettaa sekin jos yrittäisin jotain syödä. Mulla ei ole mitään erityistä aamupalaa, mitä söisin esimerkiksi joka aamu vaan se vaihtelee tosi paljon sen mukaan, mitä sillä hetkellä nyt tekee mieli. Yleensä kuitenkin syön leipää ja juon teetä. Joskus syön jotain hedelmää, jogurttia, muroja, smoothieta tai puuroa. Aina en syö välttämättä mitään, koska ei vaan tee mieli mitään, mitä kaapissa sillä hetkellä on. Se on kyllä huono juttu! Myönnän myös tähän, että jos meillä on jäänyt edelliseltä päivältä vaikka jotain herkkuja tai on kakkua tai leivonnaisia kaapissa, niin hyvin helposti syön sellaista ensimmäisenä. Onneks näin ei tapahdu edes kerran kuussa. Haha.

IMG_5650
  Jos olen päivän aikana lähdössä johonkin. niin aamupalan jälkeen pesen kasvot kasvovedellä, laitan kasvorasvaa, harjaan hiukset ja meikkaan. Jos en ole sinä päivänä lähdössä minnekään, niin en meikkaa ollenkaan. Mulle on tärkeää oman itseni laittaminen, vaikka kauppaan lähtiessä. Pakollista tämä ei kuitenkaan ole, sillä kyllä mua näkee usein kaupassa myös ilman meikkiä. Yleensä vaihdan myös paremmat vaatteet päälle jonnekin lähtiessä, vaikka en suinkaan joka kerta. Joskus päälle jää vaan ne mukavat collarit.

Millaisia aamurutiineja teillä on?

4 kommenttia :

  1. Kiva postaus! Oon aiemmin katsonut vain videoilla tällaista aamurutiini jutskaa, mutta käyhän se näinkin näköjään! :D

    https://nea-amalia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nea! :) Mäkin oon kattellu videoversioita, mutta oon nähnyt myös tekstiversioita joten toimii myös hyvin näin. :D

      Poista
  2. Kiva postaus ja jälleen tosi kauniita kuvia! :-)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...