Viides hääpäivä

  Mulla sitten iski kunnon flunssa päälle, jota kestikin viikon verran. Nyt on onneks parempi olo, vaikkei mun ääni vielä ihan kunnossa ole vieläkään. Tulin tänne jakamaan muutaman viikon takaiset ruokakuvat mun ja Timon viidennen hääpäivän vietosta. Me saatiin viettää kahdenkeskistä aikaa, kun poika oli mummolla ja vaarilla yökylässä. En ole muuten koskaan ollut pojasta yötä erossa joten siksi tää oli myös itselle jännittävää. Haha.

  Ei me Timon kanssa mitään ihmeempiä edes tehty. Käytiin Amarillossa syömässä (ylläri), autolla ajelemassa, katsottiin leffaa, oltiin vaan ja sunnuntaiaamuna syötiin kuvissa näkyvät ruoat. Olin kyllä älyttömän väsynyt jostain syystä, että nukahdin varmaan jo kymmeneltä. Hah. Olihan se erilaista olla kahdestaan, mutta eihän sitä osaa enää kahdestaan ollakaan, kun on tottunut siihen, että poitsu on aina mukana joka paikassa (luonnollisesti). Oli silti ihan virkistävää olla vain me.♥


  Olihan se oma hääpäivä silloin jännittävä, kun asteli alttarille ja Timo näki mut ensimmäistä kertaa sinä päivänä ja näki ensimmäistä kertaa myös mun hääpuvun. Sitä päivää oli odottanut kauan, kun sanoi alttarilla "tahdon" ja yhteinen elämä alkoi. Ja nyt ollaan tässä - yhden lapsen vanhempina ja toinen lapsi on tulossa. Marraskuussa kirjottelen vähän syvempää postausta parisuhteesta mun ja Timon kymmenennen vuosipäivän kunniaksi joten en tähän sen enempää kirjottele siitä. Tällä hetkellä mielessä on vain kiitollisuus.♥


6 kommenttia :

  1. Paljon onnea teille! Todella kauniit hääkuvat ja ihanan herkullisen näköinen aamupala! Heti tuli nälkä! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Essi! :) Heh, myönnän että näin nälkäisenä koneella tekis mieli itsekin syödä uudestaan samanlainen kattaus. :D

      Poista
  2. Paljon onnea hääpäivän johdosta <3 Olette kyllä kaunis pari! <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...