Adidasrakkautta

  En ymmärrä, mikä muhun on mennyt. En ole oikeastaan ikinä ollut ihastunut mihinkään brändiin erityisesti. Jostain syystä kuitenkin nyt lähikuukausina Adidaksen vaatteet ovat kiehtoneet mua. Aina jos nään niitä jossain, ihastelen niitä. Kuvissa ne näyttää tosi hyviltä ja oon niitä kattellut myös eri blogeista. Ne on niin yksinkertaisia, mutta silti tyylikkäitä ja rentoja. Muistan, kun joskus yläasteella Adidaksen superstarit oli muotia, mutta en halunnut sellaisia, kun kaikilla oli samanlaiset. Tässä iässä sillä ei enää ole merkitystä kenellä kaikilla sellaisia kenkiä on. En ole vielä ostanut yhtään vaatetta, mutta ehkä synnytyksen jälkeen uskaltais jotain tilata.
  Täytyy kyllä myöntää, että ainakin omassa elämässäni blogit ovat hyviä mainostajia. Oon tosi montaa juttua kokeillut siksi, että joku bloggaaja on sitä suositellut. Ootteko te ikinä ostaneet tai kokeilleet jotain, koska bloggaaja olisi suositellut?
  Keräsin tähän kollaasin kivoista Adidaksen vaatteista itselleni sekä teille inspiraatioksi. Oon ihastunut nimenomaan ihan näihin Adidaksen perus musta/valkoisiin vaatteisiin, vaikka esim. erilaiset kuviot ja väritkin on kyllä kivoja, mutta nää yksinkertaset iskee kuitenkin enemmän. Kannattaa muuten ehdottomasti käydä katsomassa Zalandon vaatevalikoima, sillä tässä olisi teille Zalandon alennuskoodi*. Zalandolla on mm. kattava valikoima Adidaksen vaatteita!


Musta t-paita mekko täältä | valkoinen t-paita täältä | T-paita crop täältä | Superstar kengät täältä | Musta huppari täältä | Toppi täältä | Legginssit täältä |

Oonko ainoa Adidaksen fanittaja vai onko siellä muitakin?

*Yhteistyössä Shophop.fi

6 kommenttia :

  1. Kaikki Adidaksen kuteet on vaan niin siistejä ja ihanan rentoja!♥ Tykkään :)

    http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on todellakin! Kiva, että on muitakin, jotka tykkää! :)

      Poista
  2. Siis ah mäkin haluaisin jotain adidasta... Vaikkapa jonkun teepparin, mutta vielä en oo raaskinu ostaa :-D

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo mäkään vielä raaskinu ostaa ja onhan nuo aika kalliitakin, mut ehkä vielä joskus. :D

      Poista
  3. Superstarit on ainakin maailman parhaat kengät jalassa, ja pohja on pitävä ja sen verran paksu, että puhkikävelyynkin saa käyttää aikaa ja energiaa. Siispä suosittelen todella! Muuten en omista ainuttakaan Adidaksen vaatetta, sillä vaikka ne ovatkin tosi nättejä, eivät ne vaan millään istu tyyliini, valitettavasti haha. Mut on joo kyllä käynyt niin, että jostain blogista oon bongannut jotain, josta oon kehittänyt päähänpinttymän. Niin siinä helposti käy! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onpa kiva kuulla! :) Oon kattellu kauan Niken air Maxeja, mut nyt en enää tiedä ostaisko superstarit. :D No jos ei omaan tyyliin sovi, niin turha niitä on sit ostaakaan. :D Joo, mulla on joskus kaupassakin esim. jossain meikkihyllyllä et kiinnitän huomion meikkeihin, joita joku bloggaaja on justiin kehunu. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...