Slider

Kookosöljyn käyttövinkkejä

lauantai 19. maaliskuuta 2016

  Hei! Oon nyt jonkin verran testaillut Luontaistukulta saamaani kookosöljyä ja ajattelin koota teille samaan postaukseen eri vinkkejä, mihin kookosöljyä voi muun muassa käyttää. Kookosöljyhän on ihan älyttömän monipuolinen luonnon raaka-aine, jota tulisi jokaisen kaapista löytyä. Tämä on myös todella edullista ja kestää pitkään, koska esimerkiksi kauneudenhoitoon sitä ei tarvitse käyttää kuin pieniä määriä kerralla.

"Kookosöljy on monipuolinen, terveellinen sekä erityislaatuinen öljy, sillä se koostuu 90% tyydyttyneistä rasvoista. Kookosöljyä sisältää runsaasti HDL-kolestrolia. HDL-kolestrolia kutsutaan hyväksi kolestroliksi, joka kuljettaa kolestrolia kudoksista maksaan ja vähentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Kookosöljyn muita paljon tutkittuja ominaisuuksia ovat erityisesti sen antibakteeriset vaikutukset.
  Luontaistukun kookosöljy valmistetaan premium-luokan sentrifointi-menetelmällä. Perinteinen kylmäpuristusmenetelmä ottaa ei ota kantaa itse puristuksen aiheuttamaan lämpöön ja paineeseen. Sentrifointi takaa kookoksen hellimmän mahdollisen käsittelyn öljyn puristusvaiheessa." (Lähde: luontaistukku.fi)


Kauneudenhoitoon:

Meikin poistoon. Itse käytin kookosöljyä silmämeikin poistoon ja toimii! Sen lisäksi kookosöljy hoitaa ja kosteuttaa samalla herkkää silmänympärysihoa.
Kosteusvoiteena. Illalla kookosöljyä on hyvä laittaa kasvoihin ennen nukkumaan menoa, niin aamulla on ihanan pehmeä iho. Ennen meikkaamista sitä ei kannata käyttää, sillä se jättää vähän turhan rasvaiseksi ihon. Kookosöljyä voi siis käyttää koko vartalolle. Oli kyllä pehmeä iho sen jälkeen!
Hiuksiin. Joko hoitoaineena kuiviin latvoihin tai koko päähän käytettynä esimerkiksi saunan ajaksi. Tulee ihanan pehmeät hiukset. Sen jälkeen pestään hiukset ihan normaalisti. Pieni määrä öljyä riittää!
Kuorintavoiteena. Kannattaa antaa kookosöljyn vähän sulaa tai sulattaa hetken mikrossa ja sitten laittaa sekaan joko suolaa tai sokeria. Toimii! Itse laitoin sekaan vielä hunajaa, mutta vaikka kuinka sekotin sitä ennen kookosöljyn jähmettymistä, niin ne ei sekottunu tarpeeksi. Tai sitten en vain osannut. Niin ja huom. kookosöljy liukastuttaa kylppärin lattian!
Sheivausgeelinä. Tätä en ole vielä itse testannut, mutta kookosöljyllä on ihoa rauhoittava vaikutus ja sheivauksen jälkeen yleensä iho ärtyyntyy.
♥ Lisäksi jotkut käyttävät kookosöljyä deodoranttina, liukuvoiteena, huulirasvana, hierontaöljynä ja hampaiden valkaisuun purskuttelemalla öljyä suussa.

  Kauneudenhoitoa varten kannattaa muuten ottaa erikseen kookosöljyä vaikka tyhjään pilttipurkkiin, niin ei tarvitse käyttää öljyä samasta purkista esimerkiksi ruoanlaittoon. Muutenkin kannattaa ottaa öljyä aina lusikalla, niin sinne ei mene bakteereja käsistä. Kookosöljyn koostumushan on kiinteä, mutta se sulaa heti esimerkiksi kädelle ottaessa joten sen levittäminen esimerkiksi iholle on helppoa.





Ruokaan:

Paistamiseen tavallisen öljyn ja rasvan sijasta. Erityisesti lättyihin tulee kiva maku kookosöljystä! Testasin itse banaanilättyjä, mutta varmasti sopii myös tavallisiinkin lettuihin.
Leivontaan ja ruoanlaittoon korvaamaan öljyn ja rasvan. Netti on pullollaan esimerkiksi erilaisia raakakakkuleivonnaisia, joihin kookosöljyä voi käyttää. Tässä esimerkiksi mun reseptipostaus raakasuklaa browniesta. Lisää reseptejä on myös tulossa!
Puuron sekaan. Jos et oo koskaan testannu, niin kookosöljystä uusi maku aamupalapöytään.
Kahvin joukkoon. Itsehän en kahvia juo, mutta kannattaa silti testata tämäkin.


Muistutan muuten vielä, että koodilla JENNISLULLABY te saatte -10% alennuksen ensimmäisestä tilauksesta Luontaistukkuun.

Onko teillä muita vinkkejä kookosöljyn käyttöön? :)

4 kommenttia:

  1. Hei! Oon aika vasta alkanut seuraamaan sun blogia ja vaikuttaa tosi kivalta. :) Mulla itselläni on tällainen blogi: http://ikuistettuaelamaa.blogspot.fi/ jos kiinnostaa vastaavasti seurailla. :D

    Pitää kyllä kokeilla tuota kookosöljyä. Erityisesti jos sais sillä silmämeikit putsattua, kun kaupan aineet alkaa helposti ärsyttämään silmiä. Jos tuo olisi hellävaraisempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kuulla, kiitos! :) Käynpä kattomassa myös sun blogis. :)

      Kannattaa! Ja ainakin pitäis olla hellävaraisempi, kun kyse on luonnosta saatavasta raaka-aineesta, johon ei sitten ole muita ainesosia käytetty, kun esimerkiksi meikinpostoaineisiin yleensä käytetään vaikka mitä. :)

      Poista
  2. Päädyin itsekin ostamaan purkin, kun halvalla sain. Olen niin paljon hehkutusta tästä lukenut! En ole vielä ehtinyt käyttää, mutta innolla odotan pääseväni testailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, munkin oli pakko sen takia ottaa tää testiin, kun olin niin paljon hyvää tästä kuullut ja lukenut. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan