Kännykän arkistoista

  Samalla, kun tyhjensin kännykän muistikortin kuvat koneelle, niin päätin tulla päivittämään kännykkäkuvia myös tänne blogin puolelle. Tuttuun tapaan osa kuvista on vilahtanut Instagramin puolella, mutta kaikkia kuvia en ole julkaissut vielä missään. Muahan voi seurata Instagramissa nimimerkillä @jennislullaby ja sinne päivittelenkin säännöllisesti ja epäsäännöllisesti kuulumisiani. Nyt huomasin, etten ole hirveästi parin kuukauden aikana kuvia räpsinyt kännykällä. Enkä edes tiedä miksi se on jäänyt. Täytyy petrata siinä, kun se on kuitenkin niin helppoa, kun kännykkä on mukana koko ajan, kun järkkäri taas ei ole.
  Oon taas vähän muokannut blogin ulkoasua ja tällä kertaa pienensin vähän kuvien kokoa ja samalla kavensin myös tekstiä, ettei se ole niin leveää. Aikaisemmin olin isontanut riviväliä, koska Timo sano, että mun blogin tekstiä on raskasta lukea ja vaikea pysyä selvillä rivistä. En ollu itse huomannut tuollaista, mutta toki haluan, että mun blogi on mahdollisimman lukijaystävällinen, ettei esimerkiksi sivun lataamisessa kestä kauaa isojen kuvien takia. Tämä blogin ulkoasun muokkaus on kyllä semmosta koodisekamelskaa, että taas mulla katos ne "like" ja "dislike" -nappulat postauksen lopusta, koska toista nappulaa ei näkynyt ollenkaan, niin otin ne kokonaan pois. Kattoo nyt saanko niitä missä välissä takaisin. Mutta nyt niihin kuviin:

1. Meidän poika nukkuu melkein aina päikkärit vaunuissa terassilla ja tämä selfie on otettu yhdeltä nukutusreissulta. 2. Olin yhden mun kaverin yllätyssynttäreillä tuossa joulukuussa. Yllätyssynttärit on kyllä niin kivoja, tietysti itse synttärisankarille, mutta myös vieraille, kun saa jännittää synttärisankarin saapumista ja reaktiota. :) 3. Joulukuussa leivoin myös pipareita. Mähän en niin paljon välitä valmiista pipareista, mutta taikinaa syön senkin edestä. Joskus ihan maha tulee kipeäks. Haha. 4. Meidän joulukuusi jouluna.♥ Tuolla meidän takapihalla se vielä lojuu, kun ei saatu aikaseks viedä sitä mihinkään keräyspisteeseen ja se varisti niin paljon havuja. Noo, keväällä sitten!



1. Kyl mä jo ymmärrän, miks kotiäidit kaipaa välillä aikuista seuraa, kun koko päivän höpöttelet lapselle, joka ei osaa vielä puhua. Joten tervetuloa meille kahville! :D 2. Uutena vuotena käytiin katsomassa kaupungin ilotúlitusta. Ei olla moneen vuoteen käyty sitä katsomassa ja olihan se hieno. Seinäjoella järjestetään onneks lapsiperheille oma ilotulitus aikasemmin, niin ei tarvi väkisin lapsia valvottaa puoleen yöhön. ;) 3. Oltiin pojan kanssa pulkkailemassa ensimmäistä kertaa, kun poika sai pulkan joululahjaks. Istuminen pulkassa vaati vähän harjottelua, mutta muuten meni hyvin. Täällä kaupungissa on välillä vaikea löytää pulkkareittejä, kun melkein joka paikka on hiekotettu tms. 4. Mulla on aina pakolliset selfie -kuvaukset, kun oon jonnekin lähdössä ja on saanu esimerkiksi meikin onnistumaan hyvin.

  Tämä päivä on mennyt täysin makkariremontin parissa ja hakattiin vihdoin oven karmi pois ja käytiin ostamassa uudet karmit. Iloitsin siitä, että samalla kun tehdään remppa, niin saatiin ikkunan yläpuolella oleva kotelo pois seinästä ja saan verhokiskojen sijasta verhotangon! Jei! Oikeasti, mä niin vihaan niitä koteloita, joita on ollu tapana laittaa vanhoihin asuntoihin. Mutta nyt jatketaan iltaa tässä ja pelataan Timon kanssa ainakin yks erä Scrabblea. Ennen pelattiin tosi usein kaikkia korttipelejä ja lautapelejä, mutta nyt on pitkä aika siitä, kun ollaan viimeks jotain pelattu. Ihanaa viikonloppua ja hyvää huomista ystävänpäivää!♥

5 kommenttia :

  1. Vitsi, en ookkaan koskaan tajunnut itse suurentaa riviväliä, mulla se on aika pieni…pitääpä mennä koklaamaan :D Noista parannusehdotuksista kun on puhe, niin sulla ois tosi kätevä blogiarkistoon se yksi sarake lisää. Siitä on niin helppo etsiä postauksia nimellä, kun en koskaan muista missä kuussa se tietty etsinnän alla oleva postaus on julkaistu :D Toki toimii se noinkin, jos tykkäät enemmän minimalistisesta designista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se helpottaa kyllä kummasti lukemista! :) Kiitti vinkistä, oishan semmonen varmaan kätevä! :) Pitääpä katsoa, miten tuo blogiarkisto toimii ja myös, että miltä se näyttää. :) Noi on tosi pieniä juttuja loppujen lopuks, mutta helpottaa kyllä lukijoita. :)

      Poista
    2. Laitoin tonne sivupalkkiin nyt myös hakutoiminnon, että voi hakea esim. tietyllä sanalla postauksia mun blogista, jos se helpottais tietyn postauksen löytymistä! :) Tuossa blogiarkistossa on nyt sellainen asetus, että kun painaa kuukauden edessä olevaa kolmiota, saa postauksen otsikot näkyviin. Tarkotitko sitä vai onko mahdollista saada se vielä niin, ettei tarvitsisi jokaista kuukautta painaa erikseen? :) Itse en ainakaan vielä löytänyt muuta asetusta/koodia siihen. :)

      Poista
  2. Toi on kyllä niin tuttua, et kun muokkaa ulkoasua jotenkin, niin onnistuu kadottamaan jonkun koodinpätkän HTML-koodista, eikä sit joku asia toimi ollenkaan :-D Marras-joulukuun vaihteessa yritin vaihtaa tota allekirjoitusta, joka näkyy aina postauksen lopussa, mut jostain syystä se sotki koko koodin niin, ettei mitkään CSS-koodeihin lisätyt asiat enää toiminut mun blogissa... Se oli sitten mukavaa yrittää tehdä kaikki alusta saakka :-D Mulla on muutenkin ollut sellainen ongelma, että CSS-koodeista katoaa kaikki koodit, eli jos tahtoo jotain niistä myöhemmin muokata, ne pitää etsiä HTML-koodiviidakosta. Kivaa :-D

    Tuo rivivälin suurentaminen on kyllä hyvä idea! Enpä oo tajunnut, että niinkin voi tehdä, oon vaan yrittänyt suurentaa fonttikokoa, että olis helpompi lukea :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin mulla aina käy jostain syystä! :D Voi ei! Niin inhottavaa kyllä! :/ Mulla on muuten sama juttu noiden CSS-koodien kanssa. Välillä ne näkyy siellä, mitä oon sinne lisänny, mut välillä katoaa joten joudun etsimään HTML-koodista niitä koodeja. :D

      Se on kyllä kätevää joten kannattaa kyllä kokeilla sitäkin jos näyttäis paremmalta ja ois helpompi lukea. :) Itse googletin vaan jonkun koodin siihen. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...