Syyspukeutumista lenkkipolulle




Pipo - Kirpputori/Pieces | Takki - Kirpputori/H&M | Legginssit - Defshop (Saatu blogin kautta) | Kengät - Kirpputori/Vagabond | Laukku - Defshop (Saatu blogin kautta)

  Syksyn tultua mut löytää lenkkipoluilta useammin. Syy löytyy myös siitä, että tykkään nukuttaa lapsemme ulos ja nyt oon huomannut, ettei poika enää nukahdakaan niin helposti pinnasänkyyn. Loppuu siis multakin tekosyyt, miksi en lähtisi samalla reippaalle kävelylenkille. Äitiys ei ole mulle mikään tekosyy olla harrastamatta liikuntaa. Nimenomaan haluan voida hyvin ja elää terveellisesti. Tulevaisuudessa olen omalle lapselleni esimerkkinä niin hyvässä kuin pahassa, niin haluan kannustaa lastani liikkumaan ja elämään terveellisesti.


  Mulla ei synnytyksen jälkeen jäänyt kuin pari kiloa ylimääräistä, mutta mulla oli sitä ylimääräistä ollut jo ennestään, että bmi kertoi mun olevan lievästi ylipainoinen. Se ei tuntunut kivalta ja havahduin siihen, että jotain täytyy tehdä. Nyt synnytyksen jälkeen olenkin pudottanut kuusi kiloa painoa, mikä kuulostaa ehkä pieneltä luvulta tällee yhdeksän kuukauden saavutukseksi, mutta mulle se on iso luku. Täytyy sitä paitsi myöntää, että en ole hirveästi treenannut tai ollut mikään himoliikkuja. Imetys vei suurimman osan kiloista ja varmasti ruokavaliollakin on merkitystä. Olen nimittäin lisännyt ruokavaliooni enemmän salaattia ja vihanneksia. Liikuntaa olen harrastanut lähinnä vaunulenkkien muodossa. Vielä pitäisi pudottaa painoa jonkin verran ja treenata vatsaa, reisiä ja takapuolta.
  Synnytyksen jälkeen olen ollut armollisempi itselleni. Olen tehnyt kropallani suuren työn; kasvattanut, synnyttänyt ja ruokkinut oman lapseni. Sitä suuremmalla syyllä haluan pitää itsestäni myös fyysisesti hyvää huolta. En kuitenkaan liikaa tuijottele vaa'an lukemia vaan mulle tärkeintä on se, että itsestä tuntuu hyvältä juuri tässä kropassa.

  Uudet treenivaatteet tuovat aina motivaatiota liikkumiseen. Mulle tarjottiin mahdollisuutta lähteä yhteistyöhön nettikauppa Defshopin kanssa ja täydensikin vaatekaappiani muun muassa Adidaksen legginsseillä ja Onlyn treenikassilla. Defshop on Euroopan suurimpia streetwear- ja hiphop -muodin verkkokauppoja ja sieltä löytyy vaatteita tunnetuilta merkeiltä kuten Adidas, Nike, Vans, Vero moda, Jack & Jones ja Only. Käykää ihmeessä tutustumassa heidän valikoimaansa jos ette ole heidän sivuillaan vielä vierailleet.
  Koska oon niin mukavuudenhaluinen vaatteissa, niin Adidaksen legginssit on juuri täydelliset lenkkipolulle tai miksei salillekin. Kirpputorilta löytämäni H&M:n verkkaritakista on kyllä tullu niin lemppari erityisesti nyt syksyllä, kun sen sisällä on osittain fleecevuorta. Onlyn treenikassi oli pirteän värinen ja se näytti aluksi pieneltä, mutta kyllä sinne tavaraa saa mahtumaan. Itse en käy tällä hetkellä salilla treenailemassa, mutta kassilla onkin niin monenlaisia käyttötarkoituksia. Juuri viikonlopun reissussa se sai toimia pojan vaatteiden ja lelujen kuljetuskassina. Mulla kun on tapana ottaa reissuille koko omaisuus mukaan, haha.

Mitä te tykkäätte pukea lenkkipolulle tai salille? :)

Edit: Jostain syystä mun blogissa ei toimi nuo "like" ja "dislike" -ruksit postauksen lopussa joten ne on nyt pois kunnes keksin, miten ne saa taas toimimaan. Ne toimii taas, jei!


15 kommenttia :

  1. Oi vitsit, uudet treenivaatteet piristää aina! Omat lempparit on Drop of mindfulnessin pehmeän oranssi toppi ja vaaleanharmaat trikoot. Nyt oon koukuttunut myös urheiluliiveihin, joissa on joku juju, esim. röhnischin Jolie -urheilurintsikat! Ne on myös sairaan mukavat päällä ♥ Tuo sun verkkatakki on muuten mahdottoman suloinen ja leggissit sopii sulle täydellisesti! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä ihan käydä googlettelemassa, kun oon tottunut vain esim. H&M:n treenivaatteisiin. ;D Kiitos paljon Anna!♥ :)

      Poista
  2. Jos edullisia urheiluvaatteita kaipaat lisää, niin suosittelen Stadiumin Soc merkkiä:) Ovat suunnilleen samaa hintaluokkaa H&M:n urheiluvaatteiden kanssa (ehkä hitusen kaliimpia), mutta hinta-laatu-suhde on niissä kohdillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, kiitti vinkistä Essi! Täytyypä käydä joskus katsomassa! :)

      Poista
  3. Moikka! Toi treenitakki on ihanan pirteäm värinen! Haluisin kans samanlaisen:) voisiks laittaa jossain vaiheessa sen kanssa joitain kuvia vielä lisää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos, itsekin kyllä ihastuin sen pirteisiin väreihin! Oon ostanut sen joku reilu vuosi sitten kirpputorilta, et sitä ei ikävä kyllä taida kaupasta enää löytyä. :/ Mut se on H&M:ltä alunperin ostettu et kannattaa kuitenkin käydä tsekkaamassa heidän nykyinen tarjonta treenivaatteista. :)

      Käytän takkia edelleen paljon, mutta vain auki, koska olen viimeisilläni raskaana eikä se mahdu kiinni. :D Joten ikävä kyllä kuvia en pysty tällä hetkellä siitä laittamaan enempää.:( Oon kuitenkin esitellyt takkia myös toisessa postauksessa, josta löytyy lisäkuvia siitä. :) Laitan linkin tähän postaukseen tähän alle :)

      http://jennislullaby.blogspot.fi/2015/05/varikkaita-treeneja.html

      Poista
  4. Heips! Joo netistä en tommosta verkkatakkia ainakaan vielä löytänyt! Täytyy varmaan lähteä kirppikselle pyörimään jos kävisi hyvä tuuri:) oisitko silti viitsinyt laittaa siitä jonkinlaisen kuvakollaasin vaikka sitten olisikin ihan vetskari auki?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi että, harmi. :( Joo, en osaa yhtään sanoa millon näitä on ollut myynnissä myymälässä, mut kirpputoreilta voi vielä löytyä jos hyvä tuuri käy. :) Kannattaa kattella myös facebook -kirpputorit! Sieltä taitaa löytyä omat kirpputorit esim. H&M:n vaatteille. Tai ainakin lapsille löytyy. :D

      No jos sua ei haittaa et takki on auki, niin enköhän mä voisi siitä takista muutamat kuvat vielä ottaa ja esitellä vähän tarkemmin. :) En tiedä milloin ehdin sen tekemään, mutta tässä lähiviikkojen aikana. :)

      Poista
  5. Voi hitsi ehtisitpä ottaa jo pian niitä kuvia siitä:) oon ihan lovena siihen huppariin!:D ps ota sit paljo kuvii?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo pitää katsoa millon ehtis. :) Yritän ottaa mahdollisimman monipuoliset kuvat! :)

      Poista
    2. Heippa! Oisitko ehtinyt tänään kuvata tota ihanaa hupparia reilummin?:)

      Poista
    3. Ps anteeks kun näin kauheasti kyselen siitä mutta jos viitsit sitten kuvailla myös selkäpuolelta ja sillai et toi huppu tulis kuvattua myös hyvin?:)

      Poista
    4. Oon itseasiassa viime viikolla siitä ottanut kuvia ja julkaisen postauksen luultavasti huomenna tai keskiviikkona. Riippuu milloin ehdin sen tekemään valmiiksi. :)

      Poista
  6. Mahtavaa! Ootan innolla tulevaa postausta!:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...