Slider

"Mut vaan itteensä voi muuttaa, toist ihmistä ei"

torstai 5. helmikuuta 2015


Elastinen - Oo siellä jossain mun

Viime aikoina oon ollu niin fiiliksissä lisääntyvästä valosta ja siitä, että pimeä tulee koko ajan vain myöhemmin.♥ Harmikseni oon joutunut katsomaan lisääntyvän valon määrää vain ikkunasta, sillä en ole pojan kanssa halunnut lähteä ulos ollenkaan. Poika nimittäin on ollut vähän kipeä. Onneksi on ollut kuitenkin tosi lievä tauti ja jospa me jo huomenna mentäis vaunuttelemaan tuonne kivaan ulkoilmaan. Jotenkin mulla on ollut ihan hirveän kylmä koko ajan, niin oon sitten saunonut joka toinen päivä. Rakastan niin saunomista.♥


Meillä on nyt lähiaikoina käynyt paljon vieraita vauvaa katsomassa ja itsekin olemme käyneet sekä mun että Timon sukulaisilla vauvaa näyttämässä. Lisäksi sain nauttia kolmen peräkkäisen yön verran sitä, että poika nukkui kokonaisen yön putkeen ilman syöttöjä! Ja syötön ja vaipanvaihdon jälkeen hän on nukahtanut uudestaan aina. Tää on niin luksusta verrattuna niihin 2-3 tunnin pätkiin! Oon ollu itsekin paljon pirteämpi.

Oon myös kerännyt ison kasan kirpputorille meneviä vaatteita ja tavaroita. Pitäis vaan tosiaan se pöytä varata ja jaksaa hinnotella tavarat. Sitten oon kattellu nettikaupoista itselleni uusia vaatteita, mutta en ole ainakaan vielä laittanut mitään tilaukseen. Oon nimittäin kohta jo kaikki vaatteeni laittanu kirpparikasaan, ettei mulla ole kohta vaatteita ollenkaan. ;D

Siinä vähän mun tämän hetken kuulumisia. Halusin vaan tulla höpöttelemään tänne jotain ja samalla julkaista täällä kuvia, joita en ole blogin puolelle aikaisemmin laittanut. :) Nyt kuitenkin alan valmistautumaan nukkumaan. Ihan kiva välillä kirjoittaa tälleen suoraan omia ajatuksiaan, koska usein teen postaukset valmiiks muutamia päiviä tai jopa viikkoa ennen niiden julkaisua. Tämän postauksen tein kuitenkin reaaliajassa. :)

6 kommenttia:

  1. Kiva postaus Jenni! Ihanan suora, rehellinen ja arkinen. Nautinnollisia öitä myös jatkossa! Muistan kun A-muru alkoi nukkumaan, niin heräsin aluksi imettämään nukkuvaa tyttöä. :D Onneksi tajusin että hän nukkuu, enkä herättänyt häntä syömään! ;) Unenpöppyrässä tekee välillä vähän hassuja juttuja! Ihanaa alkavaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Välillä myös tällaisia kuulumispostauksia on kiva kirjotella. :) Heh, joo toivon ainakin että tää rytmi jäis pojalle nyt pysyväksi. ;D kiitos ja samoin teille! :)

      Poista
  2. Aivan ihanat nuo "tänään ekaa kertaa"-kortit! Olisi ihana jos tekisit jonkun postauksen ihanista asioista mitä teidän vauvalla on, teidän ostamaa tai lahjaksi saatua :) terveisin 7kuulla raskaana ja olis ihana nähdä mitä ihanuuksia teidän vauvalla on, ku oon huomannu että mulla on samanmoinen maku ku sulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne on kyllä ihanat! :) Joo pitää katsoa jos tekis sellasen, kiitos vinkistä! :) Vaikka mietin vielä minkä verran lapsesta tänne kirjottelen, kun en halua tästä mitään mammablogiakaan, mut enköhän tollasen postauksen voi toteuttaa. :)

      Poista
    2. Joo siis sellasella "sisustusmaulla" tehdä postaus, joka tosin kohdistuis vauvan vaatteisiin/tavaroihin, ihana ku ois saada vinkkejä ja ideoita, mitä kaunista ajatella vauvalle pyytää/hankkia :)

      Poista
    3. Joo itseasiassa sen tyylistä ajattelinkin tehdä ja mulla on tulossa ainakin vauvan hoitotasosta sisustuspostausta. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan