Slider

Liukuvärjäys hiuksiin

sunnuntai 18. tammikuuta 2015


Tuossa yks päivä kävin kampaajalla värjäyttämässä hiuksiani elämäni ensimmäistä kertaa. Olen siis käynyt aikaisemminkin leikkauttamassa hiuksiani ammattilaisella, mutta värjäyksen oon suorittanu aina kotona kaupan väreillä. Nyt halusin kuitenkin testata ammattilaisen kädenjälkeä värjäyksessä sekä nauttia kampaamon hemmotteluista.♥ Mulla nyt ei ole kunnon kuvia, millaiset hiukset olivat ennen, mutta tässä postauksessa, jossa esittelen uuden takkini, on vielä vanha tukka. Vaaleat hiukset kera juurikasvun.

Pohdin kauan ja selailin nettisivuja, että minne parturi-kampaamoon täällä Seinäjoella menisin. Olin käynyt kerran kuumakivihieronnassa Hair & Beauty Spa:ssa ja tykännyt sitten heidän facebook-sivuistaan. Sattumalta huomasin facebookista, että heidän yksi työntekijänsä oli palannut juuri äitiyslomalta ja hänelle varatut väri- ja leikkauspaketit oli -20% alennuksella. (Tämä alennus on muuten voimassa tammikuussa 2015 tehtyihin ajanvarauksiin) Tämän lisäksi kaupan päälle sai kulmien muotoilun. Ei tarvinnu kahteen kertaan miettiä, että mihin parturiin sitten menisin.



Kampaamokäynti oli kyllä mieluinen. Hair & Beauty Spa:ssa oli rento tunnelma musiikin soidessa taustalla ja työntekijä oli oikein mukava, luotu asiakaspalvelijaksi. Tilat olivat myös ihanan viihtyisät. Tykkäsin myös erityisesti siitä, kun väriä pestessä sai istua tuolilla, josta sai hieronnan päälle.♥ Hiuksieni muutos ei ollut kovin radikaali. Halusin liukuvärjäyksen ja hiusten tasoituksen. Alunperin ajattelin tummempaa sävyä tyveen, mutta koska mun oikea hiusväri on semmonen maantienharmaa, tämä väri, minkä kampaaja valitsi, on paljon luonnollisempi. Näin ollen myöskään juurikasvu ei tule näkymään kovin äkkiä, kun tyven väri vastaa aikalailla omaa luonnollista hiusväriä. Latvoihin jätettiin se väri, mikä mulla hiuksissa sillä hetkellä oli. Olin kyllästynyt pelkästään yksivärisiin hiuksiin ja tämä toi kyllä kivaa piristystä. Voin lämpimästi kyllä suositella Hair & Beauty Spa:n palveluita muillekin. Tarjolla on parturi-kampaamon lisäksi esimerkiksi kosmetologin palveluja ja hierontaa. Postausta ei ole muuten toteutettu kyseisen yrityksen kanssa yhteistyönä vaan halusin kehua saamaani hyvää palvelua. :)

Mitä mieltä ootte uusista hiuksistani? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan